Toimintaa nuorille

Mia Niemelä
Kuvaaja: Mia Niemelä
"Kesäklubilaisia puistossa"
Mia Niemelä
Kuvaaja: Mia Niemelä
"Juhannusjuhlat Suomenlinnassa"
Kaisa Tauriainen
Kuvaaja: Kaisa Tauriainen
"Hup:in nuoret valtakunnallisessa nuorten kevättapaamisessa Kangasalalla maaliskuussa 2016."
spr
Kuvaaja: spr
"Helsingin ja Uudenmaan piirin uudet nuorisodelegaatit 2016"
Jussi Vierimaa
Kuvaaja: Jussi Vierimaa
"Pipsa Ahjoharju mukana Nälkäpäivä keräyksessä"

Niin nuoret kuin lapsetkin toimivat paikallisosastoissa, joiden toimintaa Helsingissä ja Uudellamaalla piiritoimisto tukee. Linkkejä ja vinkkejä eri toimintamuodoista päivitetään sivuillemme!

Haluatko Reddie Kids -ohjaajaksi?

Reddie Kids -kerhot ovat lastenkerhoja, joita yli 15-vuotiaat vapaaehtoiset ohjaavat. Lisätietoja kerhoista löydät täältä

Nuorisoryhmät ja nuorten aikuisten toiminta

Punaisen Ristin nuorisoryhmissä nuoret (13-28v) ovat aktiivisia toimijoita, jotka pääsevät vaikuttamaan ryhmän toimintaan ja tapaamiskertojen sisältöön. Nuorisoryhmät muun muassa opettelevat ensiapua, tekevät vierailuja kiinnostaviin kohteisiin, osallistuvat ryhmäläisiä innostaviin tapahtumiin sekä suunnittelevat omia tempauksiaan tutustuen samalla Punaisen Ristin periaatteisiin ja sen muihin toimintamuotoihin. Nuorisoryhmään on tervetullut kuka tahansa!

Helsingin ja Uudenmaan piirin alueella toimivat nuorisoryhmät ja nuorten aikuisten toiminnat löydät täältä.

Nuorisodelegaattitoiminta

Nuorten (18-28 v.) avustustyöntekijöiden peruskurssi antaa valmiudet toimia erilaisissa järjestönkehitystehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Kotimaassa nuorisodelegaatit toimivat aktiivisesti osastoissa, keräyksissä ja muissa kampanjoissa. Lisätietoa löydät täältä.

Kouluyhteistyö

Suomen Punaisen Ristin ja koulujen yhteistyön tavoitteena on tehdä Punaisen Ristin toimintaa tunnetuksi koulujen opetuksessa ja tarjota koululaisille valmiuksia auttamisen taitojen oppimisessa sekä edistää ensiapu- ja terveystaitoja sekä parantaa monipuolisesti arjen hyvinvointia. Teemakoulukonsepti mahdollistaa monivuotisen ja suunnitelmallisen yhteistoiminnan koulun ja osaston toimintaryhmien vapaaehtoisten välillä. Lisätietoa kouluyhteistyöstä, teemakoulusopimuksista ja Läksyhelpeistä löydät täältä.

 

Voit käydä lukemassa uusimman nuorisotoiminnan uutiskirjeen täältä: https://mailchi.mp/b0d1ab9fb4a1/uutisia-nuorisotoiminnasta-5686446