Punainen Risti on käynnistänyt lipaskeräyksen Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi

"Lauantaina Nepalissa sattuneen tuhoisan maanjäristyksen jäljiltä arvioidaan yli 2000 ihmisen kuolleen ja 5000 ihmisen loukkaantuneen. Jälkijäristyksiä on tullut vielä sunnuntaina, joten maanjäristyksen uhrien määrän pelätään nousevan, kun tuhojen laajuus pienimmissä kylissä selviää vähitellen."

Suomen Punainen Risti on valmistautunut lähettämään Nepaliin avustustyöntekijöitä ja hätäapuyksiköitä. Avustusoperaatioon lähetetään 50 000 euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta. Lisäksi Suomen Punainen Risti on käynnistänyt keräyksen, johon lahjoitetut rahat käytetään Nepalin avustusoperaatioon. Apua todella tarvitaan, lahjoitusten sekä lipaskerääjien ansiosta Suomen Punainen Risti voi toimittaa maanjäristyksen uhreille muun muassa suojaa, vettä ja lääkkeitä.

 

Lipaskerääjäksi voi ilmoittautua suoraan Punaisen Ristin paikallisosastojen keräysjohtajille tai hakemalla lippaan ja liivin keräyskeskuksesta. Paikallisosastojen keräystiedot alla. Lipasta noudettaessa tulee esittää kuvallinen henkilötodistus.

 

Punaisen Ristin paikalliset vapaaehtoiset ja henkilökunta ovat jo paikalla auttamassa.

Nepalin Punaisen Ristin vapaaehtoiset etsivät eloonjääneitä raunioista ja ovat varmistaneet, että loukkaantuneet saavat ensiapua. Nepalin Punaisella Ristillä on laajaa kokemusta luonnonkatastrofeista, ja sen verkosto toimii kaikilla alueilla Nepalissa. Nepalissa ihmiset tulevat tarvitsemaan paljon apua, kuten ruokaa, vettä, sairaanhoitoa ja hätämajoitusta.

 

Avustustoimintaa Nepalissa voi tukea lahjoittamalla:

  • Tekstiviestillä: Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)

  • Puhelimella: Soita numeroon 0600-122 20 (20,28 € + pvm/mpm)

  • Netissä osoitteessa punainenristi.fi/lahjoita

  • MobilePaylla vapaavalintaisella summalla numeroon 040 135 88 00

  • Perusta oma nettilipas osoitteessa www.lahjoituslipas.fi/punainenristi. Nettilipasta voi jakaa sosiaalisessa mediassa ja sähköpostilla ja siihen on helppo lahjoittaa verkkopankkitunnuksilla.

  • Lahjoittamalla lipaskeräykseen tai tulemalla kerääjäksi

 

 

Lisätietoja www.punainenristi.fi ja Oulun piirin alueen keräykset:

 

Päivi Jurvakainen

Järjestötyönsuunnittelija /keräyspäällikkö

Suomen Punainen Risti

Oulun piiri

 

paivi.jurvakainen@punainenristi.fi

p. 020 701 2614

 

 

Kerääjäksi voi ilmoittautua hakemalla lippaan ja keräysliivin seuraavista SPR:n toimipaikoista:

 

Haapajärvi

Lipaskeräys kauppojen edustoilla

  • Ke 29.4 – to 30.4. klo 10-17.00

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: Pauliina Niettunen p. 050352 6467

 

 

Kajaani

Keräyskeskus SPR Kajaanin osaston tiloissa osoitteessa Kauppakatu 44, 87100,

  • Ke 29.4. klo 10- 20.00

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: Pirjo Kontio p.050 561 5270

 

 

Kempele

Lipaskeräys kauppojen edustalla

  • To 30.4. klo 10-18.00

  • La 2.4. klo 10-16

  • Su 3.4. klo 12-16

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: Kalervo Kangas p. 050 336 0653

 

 

Kuusamo

Kuusamon kirjasto, Keskuskuja 4, 93600 KUUSAMO.

  • Ma 27.4. klo 12-17.00

  • Ti 28.4. klo 10-17.00

  • Ke 29.4. klo 10-17.00

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: SPR Kuusamon osasto p. 040 750 4485

 

 

Oulu

Keräyskeskus Punaisen Ristin Oulun piiritoimistolla, Uusikatu 22, 3krs. 90100 OULU.

  • Ma 27.4.– to 30.4. klo 10-18.00

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: Iikka Paajala p. 044 010 1802

 

 

Pudasjärvi

Lipaskeräys kauppojen edustalla

  • Ke 29.- to 30.4.

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: Arvo Tolkkinen p. 040 761 7843

 

 

Puolanka

Lipaskeräys kauppojen edustalla

  • Ti 28.4. klo 9-16.30

  • To 30.4. klo 9-16.30

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: Seppänen Liisa p. 040 824 9587

 

 

Taivalkoski

Lipaskeräys kauppojen edustalla

  • Ma 27.4.– to 30.4.

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: Pirkko Rótas-Räisänen p. 0400 583 144

 

 

Ylivieska

Lipaskeräys kauppojen edustalla

  • Ti 28.4.

Lisätiedot ja kerääjäksi ilmoittautumiset: Olavi Hautamäki p. 040 840 2557

 

 

 

Liitteenä Oulun piirin kaikkien keräysjohtajien yhteystiedot!