2015 Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustus OuToGo-tiimille

Punaisen Ristin Oulun piiri myönsi Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen OuToGo-tiimille. OuToGo on sosiaalisessa mediassa nuorilta nuorille tapahtuvaa viestintää sekä tapahtumia, joissa kummassakin otetaan erityisesti huomioon maahanmuuttajanuorten mukaan saaminen.
Facebook- ja Instagram-päivitysten takana toimii tällä hetkellä kolme nuorta naista: 16-vuotias Isabella Martikainen, 18-vuotias Anja Kaketti ja 26-vuotias Anu Kaketti. Perustamisvaiheessa mukana on ollut myös Suvi Autto, 25 vuotta. Nuoret ovat järjestäneetkolme OuToGo Uneksii -tapahtumaa ja hakeneet nuorten NERO-rahaa Oulun kaupungilta tapahtumien toteuttamista varten. Jokainen tapahtuma on syntynyt yli 30 nuoren panoksella ja kävijöitä on saatu lähes sadan nuoren verran. Noin puolet kävijöistä on ollut maahanmuuttajia. OuToGo-sivusto sekä OuToGo Uneksii -tapahtumat ovat edesauttaneet nuorten yhteistä toimintaa ihonväriin, kieleen ja kulttuuriin katsomatta.
Palkitseminen tapahtui perjantaina 27.3. piiritoimistolla.