Yritysyhteistyö

Tervetuloa Punaisen Ristin yrityskumppaniksi ja osaksi Punaisen Ristin turvaverkkoa Varsinais-Suomessa!

Punainen Risti on kansainvälinen valmius- ja katastrofijärjestö. Paikallisella tasolla Varsinais-Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että olemme viranomaisten rinnalla heiltä pyynnön saatuamme valmiina auttamaan siellä missä apua tarvitaan.

Yritysten avulla Punainen Risti Varsinais-Suomessa voi mm. auttaa erilaisissa onnettomuus-, häiriö- ja etsintätilanteissa, kouluttaa ystäviä yksinäisille, järjestää terveyspistetoimintaa, tukea kotoutumista, opettaa lapsille ja nuorille ensiapua sekä järjestää kerho- ja leiritoimintaa.
 
Elämme poikkeuksellisia aikoja. Ukrainan kriisi, jossa Punainen Risti on avustanut jo vuodesta 2014, koskettaa meitä kaikkia. Suomen Punainen Risti on lähettänyt kansainvälisen Punaisen Ristin tueksi näihin vaikeisiin ja muuttuviin olosuhteisiin katastrofivalmiusyksikön henkilökuntineen turvaamaan avun perille menoa. Lisäksi ammattitaitoista henkilökuntaamme on lähetetty kouluttamaan vapaaehtoisia ja avaamaan avun toimitusketjuja uusille alueille Ukrainaan.

Punainen Risti auttaa Ukrainan kriisistä kärsiviä ihmisiä monin tavoin myös Varsinais-Suomessa. Vapaaehtoiset ovat esimerkiksi olleet valmistelemassa hätämajoituksia, kokoamassa tarvikekasseja ja jakamassa henkisen tuen esitteitä.

Punainen Risti toimii Maahanmuuttoviraston kumppanina vastaanotto- ja tilapäisen suojan asioissa Varsinais-Suomessa, sekä tukee kuntia ja viranomaisia heidän vastuullanssa olevissa tehtävissä. Punainen Risti koordinoi myös muuta vapaaehtoistoimintaa. Punaisen Ristin koordinaatiovastuu perustuu sopimukseen yhteiskunnan häiriötilanteisiin liittyvästä varautumista koskevasta yhteistyöstä, jonka SPR on solminut sekä Sosiaali- ja terveysministeriön että Sisäministeriön kanssa.

 
Löydä yrityksellesi oma tapa auttaa!
Tarjoamme yrityksille monenlaisia mahdollisuuksia olla mukana tukemassa Punaisen Ristin auttamistyötä Varsinais-Suomen alueella, jossa työtämme tukevat jo useat yritykset. Tutustu nykyisiin kumppaneihimme ja kannatusjäseniimme.

Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri tarjoaa yrityksille räätälöityjä yhteistyömahdollisuuksia.  Yritysten avulla Varsinais-Suomessa voidaan mm. 

  • tukea auttamisvalmiuden ylläpitoa kouluttaa ystäviä yksinäisille
  • järjestää terveyspistetoimintaa
  • tukea kotoutumista
  • opettaa lapsille ja nuorille ensiapua sekä järjestää kerho- ja leiritoimintaa.

Yritykset voivat solmia Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin kanssa kumppanuussopimuksen, tukea toimintaa taloudellisesti, pro bono -työllä tai ryhtyä kannatusjäseneksi. Yritykset voivat auttaa myös mahdollistamalla työntekijöidensä toimimisen vapaaehtoisena työajalla.

Yritysyhteistyön muodot

Pääyhteistyö- ja yhteistyökumppanit
Yrityskumppanit, jotka ovat kannatusjäseniä ja tukevat nimettyä piirin toimintaa huomattavalla  / merkittävällä summalla vuodessa.

Tukija
Yritys, joka on piirin kannatusjäsen ja tukee nimettyä toimintaa taloudellisesti, tuote- tai palvelulahjoituksin tai pro bono -työllä.

Lahjoittaja
Yrityskumppani, joka tukee piirin toimintaa haluamallaan summalla. 

Kannatusjäsen
Mukana on jo yli 200 yritystä, jotka haluavat olla tukemassa alueellista toimintaa Varsinais-Suomessa 300 € vuosittaisella kannatusjäsenmaksulla. Hae kannatusjäsenyyttä lyyti.in/kannatusjasenyys

Vapaaehtoisena toimiminen
Voisiko yrityksesi henkilöstö toimia vapaaehtoisena työajallaan? Jokavuotinen Nälkäpäivä-lipaskeräys on yksi esimerkki lyhytkestoisesta vapaaehtoistoistehtävästä, johon moni yritys on jo lähtenyt mukaan! 

Kiinnostuitko yhteistyöstä kanssamme?
Annan mielelläni lisätietoja yhteistyömahdollisuuksista, otathan yhteyttä:

Kalle-Pekka Mannila
Toiminnanjohtaja
puh. 050 312 9421

kalle-pekka.mannila@redcross.fi