Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakavat tietoa Hiv-infektiosta Jyväskylän Plus-Pisteellä

Suomessa ja koko maailmassa vietetään 1.12. Maailman Aids – päivää. Suomessa maailman Aids-päivän 1.12. toteuttavat yhteistyössä Hiv-säätiö / Hiv-tukikeskus, Positiiviset ry, Pro-tukipiste ry, Seta ry, SHAS ry, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen lähetysseura, Suomen Punainen Risti sekä Väestöliitto.

Maailmassa on 19 miljoonaa Hiv-tartunnastaan tietämätöntä ihmistä ja Suomessa heitä on ainakin 700. Suomessa tulee ilmi noin 160 uutta Hiv-tapausta vuosittain. Yli 70 prosenttia tartunnoista saadaan seksin välityksellä.

Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän ja lähialueen muiden osastojen vapaaehtoisia työskentelee Jyväskylässä Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin ylläpitämällä Plus-Pisteellä. Siellä ihmiset voivat asioida ilmaiseksi ja ilman ajanvarausta, keskustella HIV-tartuntaan ja seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista koulutettujen ihmisten kanssa sekä antaa ilmaisen Hiv-testin nimettömänä. Plus-Pisteeltä voi saada henkilökohtaisen tukihenkilön ja tietoa Punaisen Ristin tukitoiminnoista mikäli on saanut positiivisen testituloksen. Jaossa on Hiv-tartunnasta ja seksuaaliterveydestä kertovaa aineistoa. Plus-Piste järjestää myös koulutusta vapaaehtoisilleen ja yleisölle esimerkiksi kouluissa.

Jyväskylän Plus-Piste sijaitsee Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin Jyväskylän aluetoimistolla (Ailakinkatu 5) ja se on avoinna tiistaisin kello 17–19. Jos haluat tietää Hiv:stä tai aidsista ja tarvitset tukea, ohjausta tai neuvontaa, soita Punaisen Ristin päivystävään Hiv-neuvontapuhelimeen. Hiv-neuvontapuhelin 0203-27000 päivystää maanantaista torstaihin kello 17–20.

Lisätietoja: Reinikainen Sari sari.reinikainen@punainenristi.fi, 040-583 3054