Töölön osasto keräsi rahaa iloisissa tunnelmissa

Suomen Punaisen Ristin Töölön osasto osallistui tänäkin vuonna Nälkäpäiväkeräykseen. Osastolla oli keräysteltta Töölöntorilla, josta sai hakea keräyslippaan ja kerääjät perehdytettiin lyhyesti keräyksen saloihin. Teltalta sai myös ostaa Nälkäpäiväleipää, jotka tekivät kauppansa niin hyvin, että leivät loppuivat jo lauantain aamupäivän aikana. Torilta keräyslippaan haki kolmisenkymmentä kerääjää ja lisäksi keräykseen osallistui 23 Rudolf Steiner – koulun oppilasta. Keräyksen tulos selviää vasta myöhemmin.

Lauantaiaamun ensimmäinen kerääjä oli Punaisen Ristin entinen puheenjohtaja Erkki Liikanen. Liikanen on osallistunut keräykseen useana vuonna. ”Nälkäpäiväkeräys on hieno juttu ja kokemuksena erilainen, koska kerääjänä pääsen juttelemaan ihmisten kanssa ajankohtaisista tapahtumista. Tänään olen keskustellut mm. Ebola-kriisistä ja Punaisen Ristin toimista sen taltuttamisessa. Kaikki maailmanlaajuiset kriisit kun vaikuttavat myös talouteen jollain tavalla, on mielenkiintoista löytää uusia näkökulmia niihin” Suomen Pankin pääjohtajana toimiva Liikanen kertoo innostuneena.

Nälkäpäiväkeräyksellä Suomen Punainen Risti kerää sitomattomia varoja katastrofirahastoon. Se tarkoittaa, ettei rahoja ole korvamerkitty mihinkään tiettyyn katastrofiin, vaan kun jossain tarvitaan apua, siihen saadaan nopeasti varoja nimenomaan katastrofirahastosta. Rahoja käytetään niin kotimaassa kuin ulkomaillakin tapahtuvien onnettomuuksien uhrien auttamiseen.