Kotivara ja varautuminen

Jarkko Mikkonen SPR
Kuvaaja: Jarkko Mikkonen SPR

KOTIVARA

Idea:
Kotivara tarkoittaa, että kotiin hankitaan ruokaa ja muita päivittäin välttämättä tarvittavia tavaroita vähän enemmän. Kotivara on normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään käytön mukaan. Näin elintarvikkeet pysyvät tuoreina ja tavarat käyttökelpoisina. Tilanne, että kauppaan ei pääse, voi yllättää monestakin syystä. Yksinasuva voi sairastua, eikä kykene ostoksille tai perheenjäsen sairastuu. Yhteiskunta voi haavoittua; tulee myrsky, liikenneyhteydet katkeavat tai laaja sähkökatkos häiritsee arkea. Voi sattua sellainen onnettomuus, että kaupat joudutaan sulkemaan tai ulos ei voi lähteä. Myös jakeluhäiriö voi estää tavaroiden kuljetuksen kauppoihin tai hankinnat kaupasta.

Kesto:
-

Tarvittavat materiaalit:

  • Esimerkkituotteita kotivarasta
  • Esite/ tietopaketti kotivarasta

Hankkeen huomiot:
Kotivaraa esitellessä on hyvä muistuttaa kotivaran olevan päivittäiskäytössä olevia elintarvikkeita, tarkoitus siis ei ole säilöä elintarvikkeita mitä jos –tapausten varalle. Usealla henkilöllä löytyy kotoa elintarvikkeita useammalle päivälle, mutta pattereilla toimiva radio tai kannellinen ämpäri tmv. uupuu. Kotivaran esittely toimii hyvänä keskustelun aloittajana omaehtoisen turvallisuuden pohtimiseen.

------------------------------------

VARAUTUMINEN

Päivittäisiin ja poikkeuksellisiinkin vaaratilanteisiin varautuminenon luonnollista aloittaa jokaisen omista tiedoista ja taidoista sekä asuin- ja työympäristön turvallisuusjärjestelyistä. Varautumisella pyritään ehkäisemään vaaratilanteita, huomioidaan normaaliolojen häiriötilanteet ja valmistellaan toimenpiteet poikkeusolojen varalta. (Lähde: SPEK)

Päivittäisiin ja poikkeuksellisiinkin vaaratilanteisiin varautuminen on luonnollista aloittaa jokaisen omista tiedoista ja taidoista sekä asuin- ja työympäristön turvallisuusjärjestelyistä.

Varautumisella pyritään ehkäisemään vaaratilanteita, huomioidaan normaaliolojen häiriötilanteet ja valmistellaan toimenpiteet poikkeusolojen varalta. - See more at: http://www.spek.fi/Suomeksi/Varautuminen-ja-vss#sthash.CL93WZHT.dpuf