Nuorisoleirikertomus Itävallasta

International Study and Friendship Camp 8.7.-22.7.2013, Itävalta

Aika kului kuin lentäen Punaisen Ristin kansainvälisellä nuortenleirillä Itävallan Langenloisissa. Nuoria oli 25 eri maasta, mikä oli aivan mahtavaa koska sai tutustua eri kulttuureihin. Edes koti-ikävä ei kahden viikon aikana ehtinyt yllättää, koska oli niin paljon tehtävää.

Luentojen ja työpajojen lisäksi ohjelmassa oli paljon pelaamista, tanssimista, syömistä ja vapaa-aikaa. Ja jossain vaiheessa myös nukuttiin. Vierailimme Mauthausenin keskitysleirillä, Wienissä ja Langenloisin viinimuseossa. Tämä leiri antoi paljon uusia ihania ystäviä, paremman englanninkielen taidon, hienoja kokemuksia ja uusia ideoita.

Maanantai 08.07.

Saapuminen leiripaikalle

Tiistai  09.07.

Leirin avajaiset, tutustumista muihin leiriläisiin, kaupunkiin ja tiimiläisiin, sekä oman maan esittelyä

Keskiviikko 10.7.

Luentoja erilaisista kulttuureista ja pienryhmiin jakautuminen. Osallistuimme tanssi- ja juhlavalmisteluryhmiin

Luento keskitysleirillä olleelta mieheltä ja valmistautumista Mauthausenin retkeen

Torstai 11.7.

Retki Mauthausenin keskitysleirille

Perjantai 12.7.

Periaatteiden ja RC/RC/RC historian läpikäymistä ja Wienin retkeen valmistautumista

Lauantai 13.7.

Retki Wieniin ja Peace Walk Langenloisin keskustassa

Sunnuntai 14.7.

Humanitaariseen oikeuteen tutustumista ja ensimmäiset National Pubit, joissa eri kansallisuudet esittelivät omaa toimintaansa ja pitivät Workshoppeja

Maanantai 15.7.

Tutustumista omiin ennakkoluuloihin ja erilaisiin kulttuurisiin ja eettisiin ongelmiin. Kansainväliseen avustustyöhön tutustumista

Tiistai 16.7.

Sosiaalisen median käyttöön liittyviä luentoja ja Hornin lastenleirillä vierailuun valmistautumista

Keskiviikko 17.7.

Ryhmähengen kohottamista, kansainväliseen työhön tutustumista

Torstai 18.7.

Vierailu kehitysvammaisten lasten leirillä Hornissa. Naamiaiset

Perjantai 19.7.

Loppujuhlan valmistelua ja ohjelmien harjoittelua

Lauantai 20.7.

Loppujuhlan valmistelua ja kenraalit. Loppujuhla ja päättäjäisbileet illalla

Sunnuntai 21.7.

Siivoamista, pakkaamista ja hyvästien jättämistä

Maanantai 22.7.

Kotimatkalle lähtö

Leiri oli mahtava kokemus ja opetti paljon. Suosittelen ehdottomasti Suomen delegaation osallistumista leirille myös tulevina vuosina.

Lähtövalmennus Suomessa SPR:n Keskustoimistolla oli hyödyllinen ja antoi paljon tietoa, vaikka tällaisella hyvin järjestellyllä ja Euroopan sisällä järjestettävällä leirillä info olisi ehkä voitu toteuttaa myös ihan sähköisesti ilman Helsinkiin matkustamista.

Käytännön järjestelyt Itävallassa sujuivat hienosti, meidät noudettiin lentokentältä, kaikki oli hyvin järjestetty ja majoitus oli hyvä. Ruoka ei ehkä vastannut odotuksia ja hanavesi maistui kamalalta, mutta muuten kaikki oli loistavasti järjestetty ja valittamista käytännön järjestelyistä tai olosuhteista ei löytynyt. Käytännön asioista kannattaa muistaa, että kortti ei välttämättä käy joka paikassa maksuvälineenä, joten käteistä on hyvä varata mukaan.

Luennot ja vierailut olivat hyvin järjestettyjä ja luennoitsijat todella hyviä. Osa luennoista tosin oli hieman pintapuolisia ja esimerkiksi periaatteista tai humanitaarisesta oikeudesta ei tullut esiin uutta asiaa, jota ei olisi jo Suomessa kursseilla opittu.

Vierailut Wieniin, Mauthauseniin, Loisiumiin ja muutamaan muuhun kohteeseen olivat todella mielenkiintoisia, vaikka aikaa olikin monessa paikassa liian vähän. Erityisesti Mauthausen opetti tärkeitä asioita siitä, kuinka paha toinen ihminen voi toiselle olla, ja kuinka tärkeää työmme suvaitsevamman maailman puolesta ja ennakkoluuloja vastaan on.

 

Tärkeimmät opit saimme kuitenkin virallisen ohjelman väleissä vapaa-ajalla. Tutustumalla moniin eri kulttuureista kotoisin oleviin ihmisiin, tutustuin erilaisiin tapoihin ja ajatusmalleihin ja samalla hyvin erilaisista taustoista olevien ihmisten kanssa toimiessa oppi paljon myös itsestään. Leiri auttoi nostamaan esille omat ennakkoluulot ja stereotypiat ja käsittelemään niitä positiivisella tavalla sekä laajensi tietoutta Punaisen Ristin toiminnasta muualla maailmassa.

Katso Lauran ja Katrin leirireissun kuvat jutun liitteistä!

Kuvatekstit:

Kuva 1. Laura ja Katri esittelemässä Suomea ja Suomen Punaisen Ristin nuorisotoimintaa.

Kuva 2. Langenloisin keskustan läpi kulkeneen Peace walk:n jälkeen vietimme iltaa puistossa.

Kuva 3. Sään salliessa ohjelmaa pidettiin ulkona majoituskoulun sisäpihalla.

Kuva 4.  Vieraana leirillä oli mm. 101-vuotta täyttänyt, keskitysleireillä nuoruudessaan 6 vuotta viettänyt mies.

Kuva 5. Joka ilta eri maista kotoisin olevat nuoret saivat valmistaa kotimaansa herkkuruokia muille.

Kuva 6. Pienemmissä ryhmissä pohdimme muun muassa eri kansallisuuksiin liittyviä ennakkoluuloja.

Kuva 7.  Suurin osa luennoista oli todella kiinnostavia ja erinomaiset luennoitsijat saivat lähes kaikki nuoret kuuntelemaan sanottavaansa.

Kuva 8. Koko porukka kasassa. Kahdessa viikossa meistä hitsautui todella läheinen ryhmä.

Kuva 9. Eri maista kotoisin olevia nuoria edustamassa kansallispuvuissaan kaupungin talon edustalla.

Kuva 10. Suomen delegaatio, Katri ja Laura.

Teksti ja kuvat: Laura Musta ja Katri Minkkinen

Liitetiedostot: