Ystävät ruskareissulla Kittilän Könkäällä

"Punaisen Ristin periaatteet. Mikä otsiko kuuluu mihinkin kuvaan. Pienryhmätyöskentelyä."
Olisiko tuo kuva tuon otsikon?
Kuvaaja: Olisiko tuo kuva tuon otsikon?
"Me osattiin koota periaatteet hienosti. Rauni, Minna, Sirkka ja Eeva."
"Palautetta toisillemme. "
"Perhepalaute. Niemen perhe sattui mukavasti peräkkäin ja sai antaa palautetta toisilleen "salaa". "
"Muonion Leena ja Keminmaan Mirja."
"Sinikka Savukoskelta, Sirpa Kittilästä, Mirja Keminmaasta, Virpi Rovaniemeltä, Leena Muoniosta ja Inga Rovaniemeltä."
"Mika ja Eeva."
"Paidan uusi ilme."
"LomaPaksu"

Lapin piirin vapaaehtoiset ystävät viettivät koulutus- ja virkistysviikonloppua, Ystävien Ruskatapaamista, tänä syksynä Kittilän Könkäällä LomaPaksun tilalla. Paikasta pidettiin kovasti ja ennen kaikkea seura oli mitä parhainta. Osallistujia on yli 20 ja mukana oli myös sellaisia, jotka eivät aiempina vuosina ole olleet mukana.  Tuli uusia tuttavuuksia ja kuultiin muiden vapaaehtoisten ystävien kuulumisia. LomaPaksun toinen isäntä, Reijo Paasirova, kertoi LomaPaksun tilan mielenkiintoisesta historiasta. Nyt tila toimii lomalaisten viihtyisänä majoituspaikkana ja paikassa on runsaasti leirikouluja. Samassa pihapiirissä on lisäksi pienperhekoti, jota Reijo toisen perhekotivanhemman kanssa hoitaa. 

Ruskaseminaarin koulutus painottui Pärjätään kotona -koulutukseen, jossa pyritään antamaan osallistujille sellaisia tietoja ja taitoja, joiden avulla he pärjäävät kotona mahdollisimman pitkään. Koulutus on suunnattu ikäihmisille. Koulutuksen jälkeen vapaaehtoiset ystävät voivat vierailuillaan omien "ystäviensä"  luona  opastaa monenlaisissa turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Lauantai-iltapäivänä huollettiin vapaaehtoisten omaa jaksamista. Hoivahuone Pingalan omistaja Annika Takalokastarin opastamana pohdittiin onnea ja iloa tuottavia asioita. Jokainen huomasi, että ne asiat jotka eniten tuottavat iloa ja tyytyväisyyttä eivät maksa mitään. Ystävät, perhe, luonto, ruskan värit,  taidenäyttelyt, kirjat, jonkun lämmin hymy jne. Hyvinvointia täydennettiin vielä syvärentoutuksella ja  puilla lämpiävän saunan löylyillä. Lauantai-illan kunniaksi lähdettiin vielä nauttimaan Hotelli Levitunturin illallisbuffasta.

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena mutta keskipäivään mennessä sade taukosi. Pääsimme rastiradalle ilman sadevaatteita. Sairaskohtauksista saatiin kattava tietopaketti alkuun ja sen jälkeen lähdettiin rasteille. Rastitehtävissä sidottiin haavoja, tyrehdytettiin verenvuoto, opeteltiin 3K:n sääntö, annettiin henkistä tukea ja perehdyttiin Punaisen Ristin periaatteisiin.

Päivä päätettiin palautteen antamiseen. Jokainen sai A4 kokoisen lapun täynnä käsin kirjoitettuja mieltä lämmittäviä palautteita toisiltaan. Lyhyenkin tutustumisen aikana itse kunkin hyvät ominaisuudet oli huomattu. Me ollaan muun muassa  "mukavia", "iloisia",  "auttavaisia"  ja "taitavia".

Lähtölounaan jälkeen sanottiin näkemiin. Seuraava tapaaminen on mahdollisesti lähellä Korvatunturia, Joulupukin asuinsijoilla.