Nettisivujen uudistus etenee

Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin puskenut uudistus järjestön nettisivuista on vihdoinkin edennyt viimeiseen vaiheeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhat redcross.fi –sivut ovat nyt sulkeutuneet. Punaisen Ristin nettisivuille pääsee osoitteessa punainenristi.fi ja englanninkieliset sivut löytyvät osoitteesta redcross.fi. Piirien sivut taas löytyvät RedNetistä, jonne jokainen voi rekisteröityä omalla nimellään.

Tähän mennessä noin 40 % osastoista on mukana RedNetissä. Piireistä parhaiten osastoja on onnistunut innostamaan mukaan Oulun piiri, jonka osastoista jo 68 % on rekisteröitynyt RedNettiin. Kakkosena piireistä puuskuttaa Hämeen piiri, jolla on myös hieno tulos (64 %). Satakunnan piirillä on vielä skarpattavaa, sillä meiltä on mukana vasta 28 % (9 kpl) osastoista. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä hyvin ehtii vielä mukaan!

RedNetissä on paljon hyviä ominaisuuksia, joiden takia kannattaa se ottaa vakavasti. Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on se, että sitä on vain noin miljoona kertaa helpompi käyttää ja päivittää kuin vanhoja nettisivuja. Se on myös loogisempi ja käyttäjäystävällisempi. Sieltä löytyy myös osastoille hyödyllisiä materiaaleja, mm. katastrofirahaston käyttöohjeet, apuja valmiussuunnitelman tekemiseen, asiaa vakuutuksista, sääntömääräiset asiat sekä strategioita ja linjauksia. Luodessasi RedNettiin tapahtumia, niin siellä on mahdollisuus valita kohta ”Näkyy myös ToimintaSuomessa”. ToimintaSuomi on uusi sivusto, joka auttaa löytämään kootusti järjestöjen terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistävät tapahtumat ja vapaaehtoistoiminnan. Tämän avulla osastolla on mahdollisuus saada toiminnalleen uudenlaista näkyvyyttä.