Ystävätoiminta

Sirkka Kellokumpu
Kuvaaja: Sirkka Kellokumpu
"Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan!"

Jos haluat toimia ystävänä, et tarvitse muuta kuin halun auttaa omin tavallisen ihmisen voimavaroin, kuitenkin sitoutuen tehtävääsi. Parhaimmillaan ystävätoiminta tuo iloa ja merkitystä sekä ystävälle että autettavalle.

Ystävät koulutetaan tehtävään ystävätoiminnan peruskurssilla, mutta toiminnan voit aloittaa myös perehdytyksen avulla ilman koulutusta.

Meri-Lapin osaston ystäviin kuuluvat Keminmaan ja Kemin alueella toimivat ystävät. Osaston ystävät toimivat henkilökohtaisina ystävinä joko kotona tai palvelutalossa asuvalle vanhukselle sekä ulkoiluystävävinä. Avustajarenkaassa toimii ystäviä kertaluonteisissa saattajatehtävissä. Olemme käynnistämässä mahdollisuuksien mukaan verkkoystävätoimintaa ja Riksapyörätoimintaa jo kevään 2021 aikana. Voimme kehitellä myös muuta, juuri Sinua kiinnostavaa toimintaa.

Tällä hetkellä osastomme alueella on voimassa Korona-pandemiaa koskevat alueelliset ja SPR:n ohjeistamat rajoitukset, joiden mukaisesti ystävätoimintamme on tauolla. Mikäli olet kiinnostunut toimimaan ystävänä, ilmoittaudu Oma Punainen Risti sovelluksen kautta mukaan toimintaan.

Pandemiarajoitusten päättymisen jälkeen käytössä ovat taas ystävätoiminnan yhteystiedot:

- Jos tarvitset kahden keskistä ystävää tai olet kiinnostunut toiminnasta, ota yhteyttä päivystysaikaan, keskiviikkoisin klo 16-18, puh. 045-1184884. 

- Jos tarvitset avustajaa sairaalakäynnille, lääkärin vastaanotolle, röntgeniin, laboratorioon, asioinnille jne, niin ota yhteyttä keskiviikkoisin klo 9 - 11 puh. 045-1238801. 

Pidetään huolta toisistamme ja huomioidaan turvallisuusohjeistus!