Miksi lähtisin mukaan toimintaan?

"Reddie vauhdissa Paimion messuilla 2011."

Miksi lähtisin mukaan toimintaan?

Punaisen Ristin toiminnassa et ainoastaan auta muita, vaan rikastutat myös omaa elämääsi. Alta voit lukea muutaman aktiivijäsenen kertomuksia heidän omista kokemuksistaan.

Kati Lehtimäki on ollut mukana SPR:n toiminnassa jo 10-vuotiaasta asti. Ensiaputoimintaan Lehtimäki pääsi 11-vuotiaana.

”Olen nähnyt toiminnan kirjon monelta kannalta ja tehnyt vuosien aikana melkein kaikkea. En enää edes osaa olla pois Punaisen Ristin toiminnasta”, Kati nauraa.

Suomen Punaisen Ristin toiminta on antanut Katille paljon. Hän kertoo, kuinka ensiapupäivystysten kautta hän on jopa käynyt tapahtumissa, joihin ei koskaan kuvitellut menevänsä. Yksi näistä tapahtumista oli ooppera Lentävä hollantilainen.

”Tämä vapaaehtoistyö tuo elämään pieniä elämyksiä. Parasta mielestäni on kuitenkin yhdessä tekeminen mukavien ihmisten kanssa.”

”Suosittelen SPR:n vapaaehtoisuutta sellaiselle henkilölle, joka haluaa antaa hetken omasta ajastaan hyväntekeväisyyteen. Jos sinulla on halua auttaa, meiltä löytyy paikka kaikille.”

Irmeli Sonkki on ollut Suomen Punaisen Ristin jäsen jo 20 vuoden ajan.

"Olen mukana ystävätoiminnassa ja esimerkiksi kahvia keittämässä verenluovutustilaisuuksissa", Irmeli kertoo.

"Toiminnassa tapaan paljon ihmisiä ja monia tuttuja. Tärkeintä ja parasta tässä on mielestäni ihmisen kohtaaminen. Kahvitellessa on palkitsevaa huomata, että pystyy antamaan ihmisille niin mukavan olon, että he tulevat taas seuraavalla kerralla uudelleen luovuttamaan verta. Ystävätoimintaan osallistuva vapaaehtoinen sen sijaan huomaa, että hän on jo vanhuksen odotettu vieras."

Irmeli suosittelee Punaisen Ristin toimintaan liittymistä etenkin nuorille.

"Tämä toiminta on mielestäni verrattavissa partioon. Samalla kun vapaaehtoinen auttaa toista, hän saa myös valmiuksia omaan elämäänsä."

Pirkko Vihanto kertoo, että jokainen vapaaehtoinen on mukana SPR:n toiminnassa oman jaksamisensa mukaan. Hän itse on ollut toiminnassa mukana jo 30 vuotta.

"Aloitin aikoinani rahastonhoitajana", Pirkko muistelee. "Vähitellen olen liittynyt mukaan myös muuhun toimintaan."

Tällä hetkellä Pirkko toimii edelleen osaston rahastonhoitajana ja lisäksi hän vetää ystävätoimintaa.

"Ystävätoiminta on minulle suurin palkinto SPR:n toiminnassa. On mukava nähdä, kuinka tärkeää työtä teemme ja kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat. Meidän toimintaamme arvostetaan myös julkisella puolella, mistä olen erittäin iloinen."

Pirkon mukaan SPR:n toiminnan kautta tapaa helposti uusia ihmisiä ja samalla myös vanhoja tuttuja. Hän uskoo, että toiminnassa viihtyisi etenkin ne, jotka haluavat olla tekemisissä ihmisten kanssa.

"Sellaiset ihmiset, jotka näkevät huolta yhteiskunnasta ja voivat auttaa toisia pärjäämisessä", hän lisää.