Nuorten Kesäpäivät 2018

Satu Meronen
Kuvaaja: Satu Meronen
"Punaisen Ristin kansainvälinen FiRE-leiri Evolla 2015"
 
Kesäpäivät innostavat nuoria valmiuteen 
 
Mitä tarkoittaa, että Punaisella Ristillä on valmius auttaa? Miten itse voi olla mukana Punaisen Ristin auttamisvalmiudessa?
 
Nuorten valtakunnallinen tapahtuma, Kesäpäivät, järjestetään 15.–17.6. Turun Ruissalon leirintäalueella. Kutsumme mukaan kaikki vähintään 13-vuotiaat, jotka haluavat oppia uutta, tutustua Punaiseen Ristiin ja viettää hauskan viikonlopun kivassa porukassa. Perjantaista sunnuntaihin on luvassa koulutuksia, toiminnan esittelyä, kaupunkisuunnistusta, ensiavun SM-kisojen seurantaa Turun keskustassa, pelejä leirinuotiota ja muuta kesään kuuluvaa. Tarjoamme osallistujille mahdollisuuden kehittää ensiaputaitojaan ja tutustua Punaiseen Ristiin valmiusjärjestönä. Alustava ohjelma löytyy sivun alalaidasta liitteenä. 
 
Lauantaina osallistujat voivat valita itseään eniten kiinnostavan työpajan useista aiheista, kuten:
 
  1. Punaisen Ristin hälytysryhmät
  2. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu
  3. Pärjäisitkö häiriötilanteessa 72 tuntia omin avuin?
  4. Opi ensiapua pelin avulla
  5. Suomen Punaisen Ristin kansainvälinen katastrofiapu
  6. Verkkoystäväksi yksinäiselle
  7. Rohkeaa vaikuttamista ja viestintää
Lue esittely työpajoista täältä tai alla liitteenä.
 
Mitä maksaa?
 
Osallistumismaksu on viimeistään 20.4. ilmoittautuvalle jäsenelle 25 euroa (37 euroa ei SPR-jäsen). Jos ilmoittautuu 21.4.–11.5. osallistumismaksu on jäsenelle 35 euroa (47 euroa ei SPR-jäsen). Hinta sisältää kaiken ohjelman, ruoat perjantain lounaasta sunnuntain aamupalaan sekä majoituksen perjantaista sunnuntaihin. Kesäpäivien majoitus tapahtuu Punaisen Ristin teltoissa ja ohjelma on pääsääntöisesti ulkona. 
 
”Rekrytoi mukaan viisi kaveria niin Kesäpäivät ovat sinulle ilmaiset!”
 
Myös kaverisi, joka ei ole vielä mukana Punaisessa Ristissä, voi osallistua tapahtumaan ja tulla innostumaan toiminnastamme! Jokaisesta mukaan rekrytoidusta kaverista (ei SPR-jäsen) saa 5 euron alennuksen. Kaveri ilmoittautuu tapahtumaan saman ilmoittautumislomakkeen kautta ja mainitsee nimesi lomakkeessa. 
 
Voit osallistua vain yhteen päivään, ilmoita siitä ilmoittautumislomakkeessa! Osallistumismaksu on sama kuin koko tapahtuman. 
 
Tapahtuma laskutetaan jälkeenpäin ilmoittautumisen yhteydessä annettujen laskutustietojen mukaisesti.
 
Vapaaehtoiseksi?
 
Kesäpäiville voi tulla mukaan myös vapaaehtoisena. Etsimme vapaaehtoisia mm. ohjaajatehtäviin, ensiapuvastaaviksi, infopisteelle, ohjelmanumeroiden suunnitteluun ja ensiapuharjoittelun potilaiksi. Kesäpäivillä vapaaehtoistehtävässä mukana oleville osallistumismaksu on vain 10 euroa. Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi alla olevan ilmoittautumislinkin kautta. 
 
Ilmoittautuminen tehdään linkin kautta. Ilmoittautumisen tapahtumaan voi perua ilmoittautumisajan puitteissa eli 11.5.2018 jälkeen tulleet peruutukset ovat mahdollisia vain lääkärintodistusta vastaan. Mikäli osallistuminen perutaan ilmoittautumisajan päätyttyä ilman lääkärintodistusta, tullaan tapahtumasta veloittamaan normaalin osallistumismaksun sijaan 47 euron maksu! Lääkärintodistuksen viimeinen toimituspäivä on 24.6.2018. Peruminen tulee tehdä kirjallisesti osoitteeseen johanna.kylmaoja@redcross.fi ja samaan osoitteeseen toimitetaan myös mahdollinen lääkärintodistus.  Kaikki osallistujat on vakuutettu Punaisen Ristin toimesta vakuutusehtojen mukaisesti.
 
Lisätietoa: keskustoimiston nuorisotoiminnan suunnittelija Johanna Kylmäoja, puhelin 040 588 7962 ja sähköposti johanna.kylmaoja@punainenristi.fi.
 
BTW! Jos et vielä ole liittynyt Punaisen Ristin nuorten valtakunnalliselle WhatsApp-listalle, tee se nyt! Lisätiedot ja ohjeet löydät osoitteesta https://rednet.punainenristi.fi/whatsapplista.