Eeron tarina - ohjaajana läksykerhossa

Sari Kaakinen
Kuvaaja: Sari Kaakinen
""Oppilaiden auttaminen läksykerhossa on mielenkiintoista ja haastavaakin, mutta samalla palkitsevaa" , sanoo Punaisen Ristin Kontioniemen vastaanottokeskuksen läksykerhon ohjaaja, Eero Kanerva."

Sain kouluni kautta tiedon, että läksykerho aloittaa toimintansa Punaisen Ristin Kontioniemen vastaanottokeskuksessa. Pyörittelin peukaloita kotisohvallani ja tuntui, että opintoihin ei mennyt liikaa aikaa. Ajattelin, että voisin tehdä jotain hyödyllistäkin joskus vapaa-aikanani. En ollut aikaisemmin tehnyt vapaaehtoistyötä, joten ajattelin, että miksikäs ei. Opiskelen opetusalalla, joten mietin myös, että tämä voisi olla hyvää työkokemusta tulevan varalle.

Palkitsevinta toiminnassa on erilaisuudesta oppiminen ja ihmisiin tutustuminen. Läksykerhon vapaaehtoisena oppii myös toimimaan pedagogisesti haastavissa tilanteissa. Haastavinta koko touhussa onkin ehdottomasti kielimuuri. Vaikka oppilas ymmärtäisi mistä on kyse, niin kieliongelmat ovat silti väistämättömiä. Hienoa tässä on myös se, että antamallani panoksella on todella merkitystä, sillä vaikka Suomeen saapuisi professori, mutta ei osaisi kieltä, niin aikaisemmalla tiedolla ja taidolla ei olisi mitään merkitystä.

- Eero Kanerva, Joensuun osasto