PROMO - Monikulttuurinen sisältöosa

PROMO on Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan osaaja, joka organisoi ja kehittää vapaaehtoistoimintaa omassa osastossaan. Hän on paikallistason vapaaehtoistoiminnan asiantuntija, joka huomioi alueelliset erityispiirteet toiminnan suunnittelussa. Aktiivinen PROMO innostaa omalla esimerkillään ja tukee muita vapaaehtoisia - erityisesti osastoon uutena tulevia, sillä PROMO tuntee jo Punaisen Ristin toimintakentän, arvopohjan sekä oman roolinsa liikkeen toiminnassa.

Usein PROMO toimii myös osaston vastuutehtävissä, esimerkiksi ryhmänohjaajana tai osaston tiedottajana. PROMO voi myös ottaa vastuuta Punaisen Ristin kampanjoiden tai muiden tempausten järjestämisestä omalla paikkakunnalla tai keskittyä yhteistyön vahvistamiseen eri toimijoiden tai osastojen välillä, esimerkiksi kouluyhteistyössä.

PROMOn tehtävistä sovitaan oman osaston kanssa ennen koulutukseen hakeutumista. 

Monikulttuurinen sisältöosa
 

PROMO -koulutus aloitetaan yhteisestä osasta, joka valmentaa vapaaehtoistoiminnan organisoimiseen, ryhmänohjaamiseen sekä erilaisten projektien toteuttamiseen osastossa. Sen jälkeen voi hakeutua monikulttuurisen toiminnan sisältöosalle, joka perehdyttää Punaisen Ristin monikulttuurisen vapaaehtoistoiminnan toimintamahdollisuuksiin sekä antaa tietoa ja välineitä oman osaston monikulttuurisen toiminnan kehittämiseen.

Monikulttuurisen toiminnan PROMO on osastonsa monikulttuurisen toiminnan yhdyshenkilö, jolla on aktiivinen rooli monikulttuurisen vapaaehtoistoiminnan edistämisessä ja markkinoimisessa. PROMO tukee koko osastoa yhdenvertaisuusajattelussa, jota hän vie osaksi kaikkea osaston toimintaa.

PROMO voi toimia ohjaajana kansainvälisessä klubissa, kielikerhossa tai läksykerhossa, tai hän voi koordinoida osaston rasisminvastaista toimintaa. Hän voi myös organisoida monikulttuurista ystävätoimintaa tai asumisapua maahan vastikään muuttaneille tai olla muissa monikulttuurisen toiminnan vastuutehtävissä.

Lisätietoja PROMO -koulutusohjelmasta

Hakuohje PROMO -kolutukseen Sivun alareunasta löydät myös tietoa tulevista PROMO -koulutuksista (liitetiedostona)