Jyväskylän osaston Alpo Tanskanen valittiin Suomen Punaisen Ristin hallituksen jäseneksi Turun yleiskokouksessa

"Alpo Tanskanen Jyväskylän osastosta valittiin Suomen Punaisen Ristin hallitukseen kaudelle 2014-2017."

Suomen Punaisen Ristin yleiskokous järjestettiin Turussa 7.-8.6.2014. Yleiskokous päätti koko järjestön tavoitteista seuraaville kolmelle vuodelle sekä valitsi järjestön uudet luottamushenkilöt. Kaikilla Suomen Punaisen Ristin jäsenillä oli läsnäolo-oikeus yleiskokouksessa. Osallistujia kokoukouksessa oli yhteensä noin 1300 henkeä.

Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston Alpo Tanskanen valitiin  Suomen Punaisen Ristin hallituksen jäseneksi kaudelle 2014–2017. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pertti Torstila Helsingistä.  Järjestön varapuheenjohtajiksi äänestettiin Henry Backman Tampereelta, Otto Kari  Helsingistä sekä Christel von Frenckell-Ramberg Turusta. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin  Eija Karine Savitaipaleelta, Hannu Harri Keravalta, Maria Pietikäinen Muoniosta, Markku Suokas Turusta ja Irmeli Metsänen Sipoosta.  Lisäksi valittiin valtuuston puheenjohtajat, jäsenet ja heidän varajäsenensä.

Alpo Tanskaselle luovutettiin yleiskokouksessa myös Tasavallan Presidentin myöntämä Suomen Punaisen Ristin hopeinen ansiomitali kiitoksena arvokkaasta työstä Punaisen Ristin päämäärien hyväksi.

Järjestön yleiskokouksessa osastolla on yksi äänivaltainen edustaja kutakin alkavaa 200 jäsentä kohden. Äänivaltaisten edustajien määrän perusteena ovat edellisen vuoden jäsenmaksunsa suorittaneiden osaston henkilöjäsenten lukumäärä.  Koska Jyväskylän osastolla oli vuoden 2013 lopussa yhteensä 1233 jäsentä, sai se mahdollisuuden lähettää yhteensä seitsemän virallista edustajaa yleiskokoukseen. Osaston edustajat yleiskokoukseen valitsi osaston hallitus.  Jyväskylän osaston virallisina edustajina toimivat yleiskokouksessa Kristiina ja Jorma Alho, Salme Kauppinen, Elina Lampinen, Eila Liimatainen, Suvi Patja sekä Marko Tervo.  

Yleiskokouksen aluksi  Olen suomalainen -musiikkivideon tehnyt Kansalaiset feat Medborgare -ryhmä sai Inhimillisen kädenojennus -huomionosoituksen. Inhimillinen kädenojennus annetaan tunnustuksena Suomen Punaisen Ristin työtä tai humanitaarista ja inhimillistä aatemaailmaa tukeneelle henkilölle tai yhteisölle.

Inhimillinen kädenojennus annetaan tunnustuksena Suomen Punaisen Ristin työtä tai humanitaarista ja inhimillistä aatemaailmaa tukeneelle henkilölle tai yhteisölle. - See more at: http://www.punainenristi.fi/uutiset/20140607/musiikkivideon-tekijoille-i...

Oulun piirihallituksen aloite Nälkäpäivän siirrosta toukokuulle hylättiin

Yleiskokous hyväksyi toimintalinjauksen seuraavalle kolmelle vuodelle, joka linjaa koko järjestön toimintaa. Toimintalinjausta käsiteltiin lauantaina valiokunnissa ja toimintalinjaus hyväksyttiin sunnuntaina.

Tämän lisäksi yleiskokous mm. käsitteli yleiskokoukselle saapuneet aloitteet ja hallituksen vastausesitykset aloitteisiin.  Oulun piirihalliutuksen tekemä aloite Nälkäpäiväkeräyksen siirtämisestä toukokuulle keskustelutti yleiskokoukseen osallistuneita eniten.  Äänestyksen jälkeen yleiskokous päätti hylätä selvin äänin esityksen Nälkäpäivä -keräyksen siirrosta syyskuusta toukokuulle.

Seuraava Suomen Punaisen Ristin yleiskokous järjestetään kolmen vuoden päästä Helsingissä. Helsingissä ja  Helsingin ja Uudenmaan piiri toivotti järjestön jäsenet tervetulleiksi yleiskokoukseen Helsinkiin vuonna 2017. 

Lisätietoja: Tiedottaja Marko Tervo, 040-754 0038