Piristäjätoiminta

Suomen Punaisen Ristin Lappeenrannan osasto on aloittanut vuoden 2014 alussa ystävätoiminnan uutena muotona Piristäjätoiminnan. Yhteistyökumppaneina ovat olleet alusta saakka erittäin ansiokkaasti Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimi:teatteri, kirjasto, museo sekä orkesteri. Yhteistyötä tehdään myös Palvelukeskussäätiön ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kanssa.

Punainen Risti kouluttaa vapaaehtoisia Piristäjiä, jotka avustavat liikuntarajoitteisia ikämihmisiä tai muita kulkemiseen apua tarvitsevia erilaisiin tapahtumiin:kerhoihin, kirjastoon, museoihin, teatteriin, konserttiin tai vaikkapa urheilutapahtumaan tai kirkkoon. Osa piristäjistä käy ulkoiluttamassa ja piristämässä hoitokodeissa.

Kesällä 2018 Piristäjätoiminta sai lahjoituksena kaksi sähköriksapyörää. Lappeenrannan kaupunki lahjoitti yhden, Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy ja Lappeenrannan Energia Oy yhdessä toisen. Kesällä 2021 Piristäjätoiminta otti käyttöön sähkökäyttöisen pyörätuoliriksan, jonka hankinnan mahdollisti Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiön ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n myöntämät avustukset sekä pienkeräyksen tuotto. Piristäjät antavat ilmaisia riksakyytejä Lappeenrannan keskustassa ja lähialueella.

Tällä hetkellä (31.12.2023) Piristäjätoiminnassa on koulutettuja vapaaehtoisia 105. Vuoden 2023 aikana Piristettyjä oli 2550 ja riksa-ajoja suoritettiin 225.

Voit ilmoittautua Piristäjäksi tai Piristettäväksi täyttämällä lomakkeen, joka löytyy sivun alareunasta. Lähetä lomake sähköpostiimme lappeenrannanpiristajat@gmail.com tai SPR Lappeenrannan osaston toimistoon Raatimiehenkatu 20 D 53100 Lappeenranta.

Lappeenrannan Piristäjät SPR Riksat Valtakadulla

Seuraava Piristäjien koulutus osaston toimistolla (Raatimiehenkatu 20 D) tarvittaessa. 

Seuraava riksakuskien koulutus (Monarin alakerrassa) tarvittaessa.

Tiedustelut piristäjä- ja riksatoiminnasta sekä ilmoittautuminen koulutuksiin:

Piristäjätoiminnan koordinaattori 044 366 4145 lappeenrannanpiristajat@gmail.com

Mikäli olet käynyt SPR:n ystäväkoulutuksen verkossa, sovi tapaaminen koordinaattorin kanssa. Tapaamisessa käydään läpi osaston ohjeistukset.

Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan!

Video sähköriksapyörien luovutustilaisuudesta Marian aukiolla 26.6.2018

                                          

Alla olevasta linkistä pääset raportointilomakkeeseen:

Raportointilomake