Kansainväliset leirit

Kansainväliset leirit

Suomen Punaisen Ristin jäsenet voivat hakea muiden Punaisten Ristien ja Punaisten Puolikuiden kansainvälisille nuorisoleireille. Leirejä järjestetään eniten kesäkuukausina ja niiden pituus vaihtelee viikosta kolmeen viikkoon. Leirin järjestäjä lähettää kutsut ja määrittelee ehdot osallistumiselle, esimerkiksi minkä ikäisille leiri on tarkoitettu tai minkälaista kielitaitoa, vapaaehtoistoiminnan kokemusta tai ohjaajakokemusta tarvitaan.

Leirille lähtijöille järjestetään lyhyt valmennus. Osallistujat maksavat leiristä omavastuuosuuden, joka vuonna 2011 oli sata euroa. Suomen Punainen Risti vastaa lopuista kuluista Folke Bernadotten muistosäätiön rahoituksen tuella.

Mitä kansainvälisellä leirillä oikein tehdään? Leirin teemat vaihtelevat maittain, mutta keskeisinä teemoina ovat viime vuosina olleet Punaisen Ristin toiminta, arvot ja periaatteet, suvaitsevaisuus, erilaisuuden kohtaaminen, ensiapu ja valmius, kansainvälisyys ja rasisminvastainen toiminta.

Kesäleirien haku alkaa heti saatuamme vahvistukset leiripaikoista. Kannattaa siis tarkkailla näitä sivuja sekä Finnish Red Cross Youth facebooksivuja aktiivisesti. Tällöin saat ajankohtaista tietoa heti leiripaikkojen avauduttua.